Hankkeiden voima on yhteistyössä ja ammattilaisten osaamisen kehittymisessä

Kuvakaappaus YLE A-studio 23.10.2018

Yleisradion A-studiossa nostettiin 23.10. esille tärkeä asia: nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Sävy oli hieman päivittelevä: onpas näitä hankkeita ihan kamalasti ja miljoonia palaa ja tuottaakohan tämä nyt sitten riittävästi. Hanketoiminnan rinnalla pitää olla vahvaa perustoimintaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Syrjäytymisen ehkäisyn ratkaisujen äärellä työskentelevät kaikki Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuuden hankkeet, joita yritämme Osuma-koordinaation pienellä tiimillä tukea ylä- ja alamäissä. Näissä hankkeissa etsitään ja kokeillaan ketterästi uusia keinoja yhteisen haasteemme ratkaisemiseksi. Kuten toimittaja toikin esille, näillä rahoituksilla toteutetut hankkeet ovat varsin pieniä projekteja.  

Nuoria on hankkeissa mukana erilaisten uusien toimintamallien ja ratkaisuyritysten piirissä. Hankkeiden voima piilee kuitenkin pitkälti toisaalla – näkökulma jonka olisi toivonut nousevan esille. Hankkeen toteuttajina on yleisimmin useita organisaatioita. Heidän toimesta kehitetään ratkaisuja ja kokeillaan niiden toimivuutta esimerkiksi oppilaitosten ja kolmannen sektorin ammattilaisten yhteistyönä. Tuloksista kerrotaan myös lukuisissa tapahtumissa, julkaisuissa, blogeissa, www-sivustoissa ja sosiaalisessa mediassa. Tulokset jaetaan koko ammattikunnan käyttöön.

Osaamisen jakaminen ja uuden yhdessä kehitetyn ja kokeillun osaamisen rakentaminen yhdistää toimijoita. Ylitämme projekteissa organisaatiorajat ja myös sektorirajat. Hankkeissa kulttuuri kohtaa liikunnan ja nuorisotyön. Osuma on saanut olla myötäelämässä hankkeittemme kautta sitä innostavaa kohtaamisten polkua, johon tämä yhteinen oppiminen ja jakaminen on johtanut. Liian usein puuhaamme yksin. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on meidän kaikkien asia ja tämä Euroopan Unionin osa-rahoituksella kasvanut hanketoiminta tuo siihen oman asiantuntijoiden verkostoitumiseen ja yhteiskehittämiseen pohjaavan arvokkaan lisän.

Moniammatillisuus ja osaamisen kehittyminen ovat tärkeitä tuloksia, vaikka niitä ei lukuina ja tuloksina kovin vahvasti tuodakaan esille. Vaikka oivalluksille on vaikea määrittää hintaa, ne ovat silti kehittymisen ytimessä.

Kirjoittaja: Katri Halonen

Katri on Osuma-hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Lisää julkaisuja kirjoittajalta →