Uutiset

Katso kaikki
Sirkusryhmäläisiä tekemässä harjoitusta ja heidän ohjaajansa.

Sirkus on hyvä tapa oppia kieltä

Sirkuksesta siivet elämään -toiminnassa nuoret ovat sosiaalisen sirkuksen avulla löytäneet omia vahvuuksiaan ja vahvistavaneet elämäntaitojaan kuten itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja rohkeutta toimia. Sirkustaitojen myötä maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat oppineet suomea ja …

Uutta blogissa

Katso kaikki
Kaksi henkilöä keskustelee seisten. Taustalla tuoleja.

Liikunnasta lisämaustetta? Uusia reseptejä ammattikorkeakoulun pedagogiikalle

Liikkuva koulu -kärkihanke on menestyksekkäästi rakentanut yhä aktiivisempaa peruskoulua Suomeen. Suomi onkin tunnettu erinomaisista oppimistuloksista ja samalla runsaista välitunneista ja pitkistä lomista — peruskoulujen tasolla. Polku liikkuvasta koulusta seuraaviin opinahjoihin …

Idrott på samma linje