Liikkuva koulu -kärkihanke on menestyksekkäästi rakentanut yhä aktiivisempaa peruskoulua Suomeen. Suomi onkin tunnettu erinomaisista oppimistuloksista ja samalla runsaista välitunneista ja pitkistä lomista — peruskoulujen tasolla. Polku liikkuvasta koulusta seuraaviin opinahjoihin ei ole liikunnan näkökulmasta paras mahdollinen. Pahimmillaan nuorten liikunta rajoittuu toisella asteella pakolliseen liikuntaan ja viimeistään korkeakouluissa, ainakin oppimisarkeen integroituna, liikkuminen loppuu. Tämä on sääli, sillä aktiivisuuden lisääminen opiskeluun tukisi oppimista, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Liikkumista lisäämällä voidaan lisäksi vahvistaa opiskelu- ja työkykyä sekä vähentää tuki- ja liikuntaelinoireita. (Rajala ym. 2015; Harinen & Rannikko 2013). Kantomaa (et al. 2018, 14-16) toteaakin, että koulupäivän aikaisen liikunnan ja koulumenestyksen välinen yhteys on vahva, vaikka syy-seuraussuhteesta ei ole selkeää näyttöä.
Liikkumisen edistämiseksi oppilaitosympäristössä on tarjolla toinen toistaan hauskempia välituntiharjoitteita. Mutta miten ne soveltuvat korkea-asteen koulutukseen, jossa luentojen välit tuntuvat kuluvan lähinnä siirtymiselle ja pikaisen kahvikupposen poiminnalle. Asia on nostettu osaksi hallituksen Liikkuva koulu -kärkihanketta, jonka osana toimii Liikkuva opiskelu -toimenpidekokonaisuus. Kun tapasin ensimmäisen kerran Liikkuvaa opiskelu luotsaavaa Johanna Kujalaa opin valtavasti liikunnan hyvistä vaikutuksista oppimiseen. Nyt muutama kuukausi myöhemmin huomaan saaneeni myös sysäyksen uudistaa omaa opettajuuttani liikuttavampaan suuntaan. Olisiko aika etsiä ja jakaa reseptejä liikkuvalle ammattikorkeakoulun pedagogiikalle?
Asiantuntijuuden reunojen ulkopuolella – bumptsibumia teorian lomaan?
Liikuntaa ohjaavat yleensä liikunnan ohjaajat – tai vähintäänkin liikuntaa paljon harrastaneet. Liikunta on heidän erityisosaamistaan. Asiantuntijasaarekkeet voivat olla hyvinkin vahvoja, erityisosaamisesta voi tulla erityisomaisuutta. Tavallinen kaltaiseni opettaja pelkää herkästi sitä, miten asiantuntijarooli säilyy, jos kesken teorialuentoa höystetään liikunnalla. Käykö niin, että asiantuntijaleima ropisee vauhdilla maahan jo liikuntatuokion ensimmäisillä sekunneilla. On turvallisempaa pysyä sisällön asiantuntijana ja itselle ominaisten pedagogisten välineiden käyttäjänä. Pysyessään mukavuusalueella asiantuntija välttyy potentiaaliselta roolimuutoksen mukana tulevalta häpeältä, jossa laulutaidoton laulaa ”muita ilahduttaakseen” — tai liikuntaohjaamista taitamaton vetää liikuntatuokiota.
Osallistamalla osaamisen hankkeissa käytettiin monipuolisesti liikuntaa. Mukana oli todella laaja kirjo liikuntalajeja kuten sähly, jalkapallo, koripallo, kiipeily, kuplafutis, eri kamppailulajeja, lippupallo, sumopaini, futsal, meditointi, retkeily, melonta ja parkour. Liikunta innosti nuoria ja rakensi usein vahvaa yhteishenkeä. Instagram täyttyi hymyilevien nuorten kuvista ja niistä välittyvästä energiasta. Kun lajeja tarkkailee lähemmin, koen vaikeaksi niiden soveltamisen omaan asiantuntijuuteeni lisämausteeksi: jokainen laji vaatii omaa erityisosaamistaan ja sen lisäksi tarvitaan vahva liikuntaohjaajuuden osaaminen.
Oppilaitoksissa aikaansa viettävien nuorten näkökulmasta liikunta, tai liike, olisi parasta integroida arkeen. On löydettävä luokkahuone-tyyppiseen tilaan soveltuvia lajeja, kuten kehonpainoharjoittelu tai meditointi, sekä niihin riittävän matalalla kynnyksellä tehtyjä harjoitteita. Tai sitten pitää jatkossakin liikuntahetkiä asiantuntijoiden vetämänä. Niitä löytää esimerkiksi maksuttomasta Sprint Game (2019) sovelluksesta. Sprint Game on innostava ja yhteisöllinen taukoliikuntapeli, jossa kisaillaan mm. nyrkkeilyssä, pingiksessä ja lätkässä. Puhelimen liiketunnistinta hyödyntävissä minipeleissä voi loistaa ilman urheilutaustaa. Ja opettajakin voi rauhassa liikkua mukana jännittämättä asiantuntijuutensa murenemista.
Monialaisen yhteistyön asiantuntijuuden jäljillä
Osallistamalla osaamista -hankkeissa on erityispiirteenä liikunnan ja kulttuurin alan asiantuntijoiden tuominen yhteiskehittämisen prosesseihin. Niissä liikunnan sekä taiteen ja kulttuurin soveltavan käytön ammattilaiset etsivät yhdessä keinoja aktivoida syrjätymisuhan alaisia nuoria. Varsin usein kehittämistyötä tehdään vain näennäisen monialaisesti. Tosiasiassa asiantuntijat pysyvät ammattikarsinoissaan ja mukavuusalueillaan ja tuovat oman panoksensa eri karsinoiden välisille yhdyspinnoille.
Liikunnan sijasta olen tottuneempi kulkemaan pedagogina kulttuuritaustaisten välineiden menetelmäpakki mukanani. Niissä ei tehdä suurta taidetta, vaan otetaan menetelmiä jonkin asian oppimisen tehostamiseksi tai opiskelijan ajatusten ja kokemuksen näkyväksi tekemiseksi. Liikunnassa törmäsin omaan ennakkoluulooni: on liikuttava hiki päässä, jotta tämä olisi oikeaa liikuntaa ja tehokasta. Juuri sama ennakkoluulo taitaa kyteä liikuntaihmisellä, kun häntä kannustetaan ottamaan käyttöön vaikkapa teatterin välineitä. Ennakkoluulo saattaa torjua kulttuurin käytön, koska mielessä on ehkä ihka oikean teatteriesityksen työstäminen… vaikka tilannetta hyödyttäisi vaikkapa vain pieni roolioton harjoite. Taiteen tavoin liikuntaa voi hyödyntää osana opetusta kevyesti, mutta silti vankan asiantuntijuuden sisällä. Ehkäpä silloin ei tarvitse olla mestari tai edes asiantuntija. Tällöin menetelmien kehittäjät ovat syväosaajia, joilla on kyky varioida osaamisen ydintään myös alaa heikosti osaavan toimintaan istuvaksi pieneksi harjoitteeksi.
Monialainen työskentely näyttäytyy paradoksaalisesti sekä toisen erityisosaamisen kunnioittamisena että toisen erityisosaamisen muuntamiseen helppoihin popularisoituihin ”kaikkien hallittavissa oleviin” harjoitteisiin. Samaan aikaan läsnä on syvää osaamista ja asiantuntijalle sietämättömältä tuntuvaa pinnallisuutta.
Liikkuva ryhmä- ja ohjaustyö
Liikkuva oppiminen -prosessi herätteli pohtimaan ja kokeilemaan kuluneena keväänä liikkuvampia ryhmätyön tapoja. Perityöskentelyä voi mainiosti tehdä seisten ja pienet ryhmät voivat myös kävellä. Opiskelijat suhtautuivat tähän myönteisesti, enkä kokenut tämän uhkaavan millään muotoa asiantuntijuutta.
Ehkäpä juuri ryhmätyöt ovat luontevia liikkumisen alueita. Voisiko kampuksella kulkea polku, jonka eri etapeissa rasteilla annetaan aiheita ja haasteita ryhmäkeskustelun luotsaamiselle? Tai voisiko esimerkiksi opinnäytetyöohjausta tehdä Aristoteleen mallia noudattaen kävelemällä?
Istumisen tauottaminen oppitunneilla
Liikkuva oppiminen -sivuston tarinoita ja menetelmiä selaillessa näyttää siltä, että liikuntaa varten varataan oma tuokio ja usein jotakin apuvälineitä kepeistä palloon tai monipuolisempaan välineistöön. Liikunta on siis päivän aikana tapahtuva oma lokeronsa. Eikä sinä ole mitään vikaa. Haasteena korkea-asteella on tästä näkökulmasta ohjattujen välituntien puute. Liikunta pitäisi saada hiettömänä tuokiona varsinaisen oppitunnin sisälle: Tämän tulisi tapahtua luontevasti. On vältettävä sitä, että opettaja kokee paineita vetää Bumtsibum-tuokioita Marco Bjurströmin energialla. Ja vielä huomioitava sekin, että opettajan tulee saada vetäytyä halutessaan takaisin asiantuntijarooliinsa – jos se tuntuu hänestä luontevimmalta ja tehokkaimmalta tavalta luotsata pedagogista opetustyötä eteenpäin.
Ehkäpä luontevinta on aloittaa pienistä askelista. Ensin katse kannattanee kääntää staattiseen istumiseen ja sen säännölliseen katkaisemiseen tai kokonaan vaihtoehtoisiin opiskeluasentoihin. Monessa luokassa onkin jo seisomapöytiä, satulatuoleja ja jumppapalloja. Kokemukseni mukaan näitä käytetään hyvinkin luonnollisesti. Tämän kevään aikana siirryin pari- ja ryhmäkeskustelujen aikana toimintamalliin, jossa parikeskustelut käydään seisten ja ryhmät kävelevät keskustellessaan. Huomasin, että suurimmat henkiset esteet olivat minulla. Aikuisopiskelijani ottivat hyvin luonnostaan seisomisen ja kävelyn osaksi tunnin kulkua.
Mitähän seuraavaksi tekisin? Heittäytyisinkö rohkeaksi ja korvaisin jatkossa projekteja esitteleville opiskelijoille annettavat aplodit lattian innokkaalla tömistyksellä – tai uskaltaisikohan tehdä sen lisäksi peräti käsillä aaltoja ja saada ehkä tiraus hapekkaampaa verta avioihin.
Lähteet
- Päivi Harinen & Anni Rannikko (toim.) 2013. Tässä seison enkä muuta voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Verkkojulkaisu 65. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura. Helsinki, 24–29 (PDF).
- Kantomaa, M, Syväoja, H, Sneck, S, Jaakkola, T, Pyhältö, K & Tammelin, T 2018. Koulupäivän aikainen liikunta ja oppiminen. Tilannekatsaus tammikuu 2018. Opetushallituksen raportit ja selvitykset 2018:1.
- Liikkuva oppiminen 2019.
- Rajala K., Itkonen H., Kankaanpää A., Tammelin T. & Laine K. 2014. Yläkoululaisten subjektiivisen sosiaalisen aseman yhteys välituntiliikuntaan ja osallisuuteen. Liikunta & Tiede 51 (6), 63–70.
- Sprint game sovellus 2019.
Kuva: Product School/Unsplash CC0
Me olemme kokonaisuuksia, tämä kirjoitus muistuttaa hienosti siitä. Tanssi on hyvä esimerkki, kuinka liikunta, taide ja luovuus ovat kytköksissä toisiinsa.