Olen jotenkin kavahtanut tekstejä, jotka alkavat ”jo muinaiset kreikkalaiset…”. Tässä blogissa kuitenkin sorrun siihen. Aristotelen (1233 eaa.) usein toistama ajatus eettisissä teoksissaan on puolivälien löytäminen ääripäiden välistä. Myös Sokrates (Platon, 621-613eaa.) opetti, että ihmisen ”tulee valita keskitie ja välttää kumpaakin äärimmäisyyttä, niin pitkälle kuin mahdollista”. Nämä ajatukset ovat nousseet vahvasti esille parin viime viikon aikaisissa kohtaamisissani. Niihin on kuulunut Sitran uusien megatrendien julkisuksen seuraaminen Metropolian kisakatsomossa kulttuurialan nuorten kanssa ja siellä käyty keskustelu sekä Nuori2020-messujen lukuisat paneelit, työpajat ja messuosastolla spontaanisti tapahtuneet kohtaamiset. Päällimmäiseksi mieleen on jäänyt huoli keskustelukulttuurin romahtamisesta ja uppiniskaisestakin leiriytymisestä.
Sosiaalinen media polarisaation syntipukkina on pitkälti harhakäsitys
Sosiaalista mediaa on kritisoitu polarisoinnista seuraten Class Sunsteinin (2009) filosofiaa. Sinänsä varmaankin kevyen mielipiteen ilmaisun osoittamiseksi rakennetut peukuttamisen toiminnot saattavat alleviivata turhankin jyrkkää asetelmaa erimielisyydestä. Somessa usein ”fanitetaan” tai tuomitaan ajatuksia varsin suorasukaisesti ja provosoiden. Tapa kommunikoida perustuu lyhyisiin puheenvuoroihin, joissa ei juurikaan perustella vaan pikemminkin tiivistetään ajatus mahdollisimman ytimekkääksi. Leirit puolesta ja vastaan syntyvät tyypillisesti varsin nopeasti. Sen jälkeen energia näyttää kohdentuvan pääosin oman leirin oikeellisuuden puolustamiseen ja toisen leirin argumentaation kumoamiseen. Minne on unohtunut uteliaisuus toisen leirin mielipiteitä kohtaan? Entä se antiikin kreikkalaistenkin nostama kultainen keskitie?
Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola (2019) pohtii median polarisaatiota Helsingin sanomien kolumnissaan Sosiaalinen media ei polarisoi ihmisiä kupliin – syyt poliittiseen jyrkkyyteen ovat muualla. Hän referoi ajankohtaista viestinnäntutkimuksen moniäänistä tilaa toteamalla, että sosiaalisen median ja sen algoritmien ja rajoitettujen leirien merkitys ei ole kovinkaan suuri. Pääasiallisesti valtaosa ihmisitä seuraa medioita yhä monipuolisesti ja vaikka monilla enemmistö esimerkiksi Facebook-kavereista voi olla samoin ajattelevia, niin lähes aina joukossa on myös huomattava määrä toisinajattelevia. Kultturituotantoa opiskelevat nuoret Sitran kisakatsomossa (Sitra 2020) totesivatkin, että on hyvä kerätä usein saman mielisistä koostuvaan tuttavapiiriin muutama henkilö, jotka pitävät sinua todella kummallisena ja hörhönä. On tärkeää varmistaa, että ympärillä on monipuolisesti eri lähtökohdista yhteistä yhteiskuntamme arkea tarkastelevia ihmisiä.
Sosiaalisella medialla on jatkuvasti voimistuva merkitys mielipiteiden muodostamisessa, sillä joukkoviestinnän tutkijat ovat havainneet, että ihmiset kuuntelevat medioiden sijaan toisia ihmisiä (Kantola 2019). Muodostamme käsitystä asioista kuunnellen enemmän toisia ihmisiä kuin medioita. Olisi tietenkin mukavampi syyttää polarisaatiosta konetta, algoritmia, jotakuta toista. Mutta ehkäpä ratkaisu kultaisen keskitien löytämiseen tuijottaakin peilissä. Tämä osaltaan voimauttaa: myös sosiaalisessa mediassa viimekädessä omia mielipiteitään voi ilmaista rakentavasti ja yhteistä ymmärrystä etsien. Sosiaalinen media on sellainen, joksi sen käyttäjät mediaa rakentavat jokaisen kommentin ja peukutuksen myötä. Siis sinä, minä, me kaikki voimme olla osa keskustelukulttuurin suunnan muutosta, jos vain haluamme.
Tunteiden asemasota – sukupolvien välistä sotaa?
Yksi leiriytymisen teema on ilmastomuutoksiin liittyvät teemat. Ekologinen kriisi nostaa vahvasti tunteita esille. Nuoret tuntuvat kokevan se pirullisena ongelmana, johon politiikkatoimijat ja ”ikääntyneet” (eli yli 35 vuotiaat) eivät tartu tosissaan (Sitra 2020, Sundman). Milenniaalit kokevat, etteivät vanhemmat ymmärrä millaisessa todellisuudessa nuoret nykyään elävät. Puhutaan ilmastoahdistuksesta joka saattaa olla niin voimakasta, että henkilö lamaantuu. Ilmastoahdistus on nähty reaktioksi maailman ympäristöongelmien suuruuteen ja yksilön voimattomuuteen niiden ratkaisemiseksi (Pihkala 2019). Ilmastoahdistus näyttää seuraavan enemmän ikäjaottelua kuin esimerkiksi valtakunnallisten vaalien äänestyskäyttäytymistä.
Tunnetasolla keskusteluja leimaa huoli – ja sama tunne tuntuu leimaavan hyvin montaa keskustelijaa. Yhä vahvemmin huolen rinnalla nuorten kokemusta leimaa ärsyyntyneisyys nuorten huolen (tulevaisuutensa) ylenkatsomisesta joka ilmenee ongelman vähättelystä tai jopa kieltämisestä. Samalla ekologisten uhkien jatkuvasti vaikeutuvien ratkaisujen epäillään siirtyvän seuraavien päättäjä- ja toimijasukupolvien ratkaistavaksi.
Toimijavastuun sysääminen ”päättäjille” on vain yksi osa ratkaisua. On huomattavasti haastavampaa – milenniaaleillekin – muuttaa esimerkiksi kuluttajakäyttäytymistään, ravintomieltymyksiään ja matkustamistottumuksia ekologisemmiksi. Tähän muutokseen olisi saatava kaikki syyllistämättä mukaan, jokainen pienikin ekoteko on parempi kuin ei ekotekoa lainkaan.
Tarvitaan kulkemista polarisaatiosta yhteisten kohtauspintojen äärelle
Sosiaalisen median kautta arvioituna keskustelukulttuurissamme on mukana kiusaamista ja toisen tarkoituksellista väärin ymmärtämistä. Sitran tuore ylijohtaja Jyrki Katainen (Sitra 2020) kysyykin, mahtaisivatko maltilliset ja tolkulliset ihmiset saada sydämen sivistyksen kunniaan keskusteluissaan. Elämme aikakautta, jossa kaikki voivat sanoa mitä haluavat ihan sydämensä kyllyydestä. Mutta elämmekö harjoitteluvaihetta, jonka jälkeen tulee uudet pelisäännöt keskustelulle. Ehkä opimme tulevaisuudessa keskustelemaan enemmän toisiamme ymmärtäen ja kuunnellen.
Nuori2020-tapahtumassa kuuntelin 5 fiksun nuoren yhteistä pikadebatti teemalla ”Väitämme että Suomen suurin ongelma on nuorten syrjäytyminen”. Paikalla oli poliittisista nuorisojärjestöistä: Keskustanuorista, Demarinuorista, Vasemmistonuorista, Keskustan opiskelijaliitosta — ja Perussuomalaiset Nuoret yhdistyksestä. Keskustelijat olivat kovin samaa mieltä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen tärkeydestä ja keinoista. Lopuksi osallistujat äänestivät peukalollaan (peukalo ylös= kyllä ja paukalo alas = ei) muutamista väittämistä. Kävi niin kuin muissakin äänestyksissä kyseisessä pikadebatissa: yksi nuori äänesi eri tavoin muiden kanssa. Rintamalinjat lukija osannee itse päätellä. Debatti muuttui kuitenkin hedelmälliseksi, kun tilannetta lähdettiin avaamaan. Perussuomalainen nuori taustoitti, miksi näkee vastikkeettoman perustulon hankalana. Jatkoksi demarinuori kertoi, että heillä on ihan ”perus perus vastikkeettoman” tulon taso, mutta siitä on sitten aktiivisuutta edellyttäviä parempia perustulon tasoja. Jossakin on olemassa se kohtaamisen ja yhteisen ymmärryksen tila, joka jää vain usein sanoittamatta, kun keskitymme peukuttamaan ja usein poteroistamme huutelemaan ”väärin” peukun suuntansa valinneelle. Meissä on kuitenkin ehkä enemmän yhteistä kuin erilaisuutta.
Lähteet
- Aristoteles (1233 eaa.) Nikomakhoksen etiikka. Suomentanut Simo Knuuttila. Helsinki : Gaudeamus, 2012.
- Dufva, M. (2020) Megatrendit 2020. Helsinki: Sitra.
- Kantola, A. (2019) Sosiaalinen media ei polarisoi ihmisiä kupliin – syyt poliittiseen jyrkkyyteen ovat muualla. Helsingin sanomat, kolumni 3.12.2019.
- Platon (621-613 eaa.) Valtio. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila Helsinki: Otava, 2007.
- Pihkala, P. (2019) Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen. MIELI Suomen Mielenterveys ry. (PDF)
- Sitra 2020 (2020) paneelikeskustelu 9.1.2020 megatrendien julkistustilaisuudessa Jyrki Katainen, Sitra, Anna Rotkirch, Väestöliitto, Robert Sundman, Yle.
- Sunstein, C. & Thaler, R.H. (2009) Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness. New York: Penguin.
- Nuori2020-paneelikeskustelu 14.1.2020 Nuori2020-tapahtumassa. Keskustelijoina nuoret Keskustanuorista, Demarinuorista, Vasemmistonuorista, Keskustan opiskelijaliitosta sekä Perussuomalaisista nuorista.
