Hankehakemuksissa ja -suunnitelmissa arvostetaan usein isoja seminaareja, suuria koulutusryhmiä ja suurta määrää tavoitettuja ihmisiä. Henkilötietolomakkeita, osallistujalistoja ja kyselyitä unohtamatta. Nämä kaikki ovatkin tärkeitä asioita ja hyviä mittareita siihen, onko hankkeessa päästy tavoitteisiin.
Hankkeen edetessä olemme kuitenkin jääneet työntekijöinä pohtimaan, mihin kirjaamme kaikki ne mikrohetket, pienet onnistumiset ja voitot, joita arjessa koemme? Jäävätkö ne kaikista koskettavimmat ja mahdollisesti suurimmat yksittäistä ihmistä koskevat muutoksen hetket huomioimatta ja vain meidän niitä todistaneiden ajatuksiin?
Erään ryhmän kanssa, jossa oli kovasti vaikeuksia löytää yhteistä kieltä, kävimme nostamassa perunoita osana projektiamme. Perunannosto sujui erinomaisesti, vaikka emme kaikki tienneet mitä itse asiassa olimme nostamassa. Päivän päätteeksi olimme oppineet paljon vapaaehtoistyöstä, työkokeiluista ja suomalaisesta kulttuurista sekä tekemään nokkoslannoitetta ja tunnistamaan myös useammalla kielellä sanan peruna.
Toisen ryhmän kanssa tutustuttiin Monipuoliseen palvelukeskukseen vapaaehtoistyön kohteena. Opiskelijat saivat tutustua myös vanhusten piristykseksi talon pihalla oleviin eläimiin. Ryhmän tunteva erityisopettaja ihmetteli, kuinka sai nähdä joistain opiskelijoistaan täysin uudenlaisen, herkän puolen, kun nämä paijasivat pihan lampaita. Luokassa opiskelijat istuivat jokainen hieman erillään ja omissa oloissaan, mutta lampaita paijatessa kaikki olivat siinä yhdessä ja vieri vieren.
Kolmannen ryhmän kanssa alussa oli vaikeuksia saada mitään tietoa ryhmästä, koska hankkeen työntekijä ei vielä ollut saanut ryhmäläisten luottamusta uutena aikuisena. Pikku hiljaa opiskelijat alkoivat kommentoimaan ja se kaikista hiljaisinkin lopussa tuli pyytämään kynää lainaan ja osallistui yhteisten ryhmässä tehtävien kurssitehtävien tekoon. Lopulta sama opiskelija kiitti kurssista ja antoi jopa paikallislehteen haastattelun omista kokemuksistaan projektissa.
Mistä tiedämme onnistuneemme?
Hankkeessa olemme luoneet kyselylomakkeet opiskelijoille ja opettajille sekö toimintapaikoille, joissa opiskelijat tekevät projekteja. Opiskelijat ja opettajat täyttävät kyselylomakkeet projektin alussa ja lopussa ja muutamien samojen kysymysten kautta voimme saada myös tietoa kehityksestä, jota mahdollisesti projektien aikana on saatu. Pian ensimmäisten kyselyiden jälkeen kuitenkin jäimme miettimään, että antavatko kyselyt kuitenkaan sitä tietoa, mistä olemme kiinnostuneita? Ymmärtävätkö nuoret kysymyspatteriston oikein? Osaammeko kysyä oikeat kysymykset? Pystyykö nuori kirjaamaan mitä on oppinut tai kokenut? Eräässä ryhmässä opiskelija kysyi projektin loppuvaiheilla ”Koska meillä alkaa se opiskelu?”, hänen mielestään kun vapaaehtoistyön tekeminen ja siinä opitun tunnistaminen ei ollut varsinaista opiskelua lainkaan.
Hankkeen aikana on puhututtanut myös se, mikä itse asiassa onkaan riittävää? Missä kohdassa voidaan sanoa olevamme onnistuneet, missä kohdassa epäonnistuimme?
Erään kurssin aikana kurssipäivät tuntuivat raskailta ja nuorten motivoiminen oli suuren työn takana. Oli nuorten keskinäisten riitojen selvittelyä, nuorten paha olo heijastui kaikkeen ja tuntui, ettei kurssista jää mitään käteen. Kuitenkin nuoret antoivat hyvää palautetta osallistumisestaan vapaaehtoistyön tekemiseen kolmessa eri kohteessa. Positiivisena kurssin koki myös opettajat, jotka saivat lisäaikuisia ja sisältöjä kouluarkeen.
Kurssionnistumiseksi yksittäisten päivien osalta voi jäädä myös se, että onnistuu järjestämään turvallisen tilan, jossa änkyttävän nuoren osallistumista tuetaan antamalla hänen sanoa oma sanottavansa rauhassa, vaikka siinä kestääkin pitkään. Tuntui merkitykselliseltä antaa nuorille malli siihen, kuinka suhtaudumme kaikkiin opiskelijoihin kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti.
Erään ryhmän kanssa oli vaikeuksia saada opiskelijoita sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Ryhmästä pääsääntöisesti vähintään puolet olivat jossain muualla kuin piti. Eräällä kerralla kehitysvammaisten päivätoimintaan tuli mukaan opiskelija, jolla oli haasteita sosiaalisissa taidoissa. Kontaktin ottaminen muihin ihmisiin oli vaikeaa. Kunnes tapahtui jotain. Päivätoiminnassa mukana olevat kaksi iäkästä rouvaa ihastuivat opiskelijaan ja halusivat tietää hänen elämästään kaiken. He lausuivat opiskelijalle runoja ja vastalahjana opiskelija yllättäen kertoi haluavansa tarjoilijaksi. Tästä innostuneena päivätoiminnan osallistujat kutsuivat meidät kaikki päiväkahveille ja tarjoilijaksi halusivat tämän opiskelijan. Hän hoiti tilanteen täydellisesti eikä kaivannut meitä avuksi. Opiskelija sananmukaisesti loisti iltapäivän jälkeen. Hänet oli nähty, huomioitu ja häntä arvostettiin. Tämä ei tule esille missään kyselylomakkeessa tai raportissa.
Suunnitelma, joka muuttuu joka kerta
Kun menemme oppilaitokseen, meillä on suunnitelma valmiina. Miten kurssi tullaan toteuttamaan, ketä meillä on mukana ja mitä suurin piirtein tapahtuu. Tämä suunnitelma on tehty yhdessä oppilaitoksen kanssa. Kuitenkin hanke vaatii spontaania henkeä ja suunnitelmia on oltava valmis muuttamaan lennosta. Esimerkiksi eräässä oppilaitoksessa opettajat ottivat ohjat ja tottuneesti ohjasivat opiskelijoita vapaaehtoistyöpaikkojen valinnassa. Koemme, että toiminnan jalkautumisen kannalta on tärkeää, että opettajat sitoutuvat tekemiseen. Siten tässä tilanteessa väistyimme ja annoimme opettajien hoitaa hommat siitä huolimatta, että meidän hienot suunnitelmat jäivät jalkoihin.
Opettajien lisäksi on huomioitava opiskelijoiden moninainen joukko. Osalla opiskelijoista on paljon kokemusta esim. omasta kotimaastaan tai muita tutkintoja suoritettu. Nämä tilanteet tulevat myös usein yllätyksenä, kun tavataan opiskelijoiden kanssa ensimmäistä kertaa. Tällöin pyrimme aina huomioimaan opiskelijoiden oman osaamisen ja hyödyntämään sitä. Erään kurssin aikana kävi ilmi, että syyrialaistaustainen opiskelija on entisessä kotimaassaan tehnyt paljon parturin töitä ja halusi vapaaehtoistöissä hyödyntää osaamistaan. Järjestimme nuorelle ammattioppilaitoksen parturipuolelta ammattilaisvälineet ja hän pääsi tarjoamaan maksuttomia parturi- ja kampaamopalveluja senioreille. Kokemus oli merkittävä opiskelijalle, joka sai hyödyntää korkeaa osaamistaan vapaaehtoistyössä.
Mikään näistä edellä kerrotuista tarinoista ei näy kyselyidemme yhteenvedoissa, raporteissamme tai materiaaleissamme. Nämä tarinat jäävät toivottavasti kuitenkin niiden henkilöiden mieleen, jotka niissä ovat olleet läsnä. Toivomme, että tarinat ja niiden kautta saadut kokemukset ovat tuoneet kohtaamillemme opiskelijoille hetkiä, joissa heidän minäpystyvyys on saanut arvoisensa sykäyksen. Hankkeemme parhaat hetket on jaettu heidän kanssaan.
Jos nyt tekisimme hankehakemusta tai aloittaisimme uutta hanketta, keksisimme tavan, jolla nämä tarinat saataisiin esille. Oli se sitten valokuvanäyttely, blogisarja tai jotain muuta, olisi ihana muistaa nämä tarinat ja ammentaa niistä myös seuraaviin kohtaamisiin nuorten parissa. Näissä tarinoissa yhteistä on yllätyksellisyys. Kannattaa siis pitää mieli avoinna ja olla valmiina muuttamaan suunnitelmia kun tilanne sitä vaatii. Hanketyö on täynnä yllätyksiä!
Teksti: Liisa Kilpiäinen, Viivi Ylönen & Maija Vuorjoki, Meidän projekti -hanke
Meidän projekti -hankkeen kotisivu www.meidanprojekti.fi
Meidän projekti! (2018–2020) kehittää nuorten tekemää vapaaehtoistoimintaa ja tuottaa vapaaehtoistoimintaan projektikurssin ammattioppilaitosten käyttöön. Erityisesti projektissa huomioidaan VALMA-opiskelijat ammattioppilaitoksissa. Projektien tarkoituksena on opettaa nuorille esimerkiksi tiimityötä, vaikuttamista, vuorovaikutustaitoja ja vahvistaa ajatusta nuorten omasta pystyvyydestä. Nuorten vapaaehtoistoiminnan projektit toteutetaan paikallisesti tai verkossa.
