Yhdenvertaisuus on edelleen radikaali tavoite – Pre-NUORI 2019 -ennakkotapahtuma herätti keskustelua yhteisöjen valtarakenteista

Etualalla taitettu paperti, jossa lukee 2. Tunnista syrjivät rakenteet, vallankäyttö ja hierarkiat. Taustalla näkyy näyttö, jossa sumeasti lukee PRE_NUORI2019

Allianssi järjestää NUORI 2019 -tapahtuman eli valtakunnalliset nuorisotyöpäivät maaliskuun lopussa Turussa. Ennen varsinaisia tapahtumapäiviä osallistujille on tarjottu mahdollisuus virittäytyä tapahtuman tunnelmaan kolmen Pre-NUORI 2019 -tapahtuman merkeissä. Viimeinen Pre-NUORI 2019 -tapahtuma järjestettiin torstaina 21.2 keskustakirjasto Oodissa. Teemana tapahtumassa oli “radikaalina tavoitteena yhdenvertaisuus”.

Puheenvuoroja ennakkotapahtumassa pitivät Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Elina Nikulainen sekä nuorisotutkija Anni Saarikko. Molempien puhujien mielestä yhdenvertaisuus on edelleenkin nimenomaan radikaali tavoite, joka vaati perinpohjaista työstämistä jokaisessa yhteisössä. Nikulainen käsitteli puheenvuorossaan yhdenvertaisuuden käsitettä sekä mahdollisuuksia muuttaa yhteiskunnan syvimpiä rakenteita yhdenvertaisempaan suuntaan. Nikulaisen mukaan yhdenvertaisuuden edistäminen lähtee ruohonjuuritasolta: syrjivät vitsit tai sanonnat ovat epätoivottujen rakenteiden perusteita. Saarikko puolestaan pureutui nuorten liikuntalajeihin ja niiden eroihin syrjinnän sekä yhdenvertaisuuden suhteen. Saarikko korosti puheenvuorossaan sitä, että myös avoimina pidetyillä harrastusyhteisöillä on pitkä matka kokonaisvaltaiseen yhdenvertaisuuteen.

Puheenvuorot herättivät myös paljon keskustelua tapahtumassa pidetyissä työpajoissa. Työpajoissa keskusteltiin erityisesti turvallisesta tilasta ja yhdenvertaisuuden edistämisestä erilaisissa yhteisöissä.

Pre-Nuori 2019 -tapahtuma pohjusti maaliskuun loppuunmyytyä päätapahtumaa, jossa yhdenvertaisuus on yhtenä teemana esillä ohjelmassa. Myös Osuma on mukana NUORI 2019 -tapahtumassa. Nähdään siis Turun Logomossa 27.-28.3!

Kirjoittaja: Venla Vainio

Venla on kulttuurituotannon opiskelija, joka tekee projektityötä Osuma-hankkeelle.

Lisää julkaisuja kirjoittajalta →